ELÄMÄNMAKUA SINULLE

Jos haluat lukea kuinka muutkin onnistuvat tai epäonnistuvat elämässään, tulit oikeaan paikkaan.

Nimeni on Laura ja jaan mielelläni kokemukseni, iloni, suruni ja mietteeni kanssasi. Blogini käsittelee meidän erilaista perhettä, meidän tapaamme elää ja nähdä tämä maailma. Olet lämpimästi tervetullut tälle matkalle :)


Raskaus

VIIKOT 1-5


9.12.2020

Herään aamulla, ei menkkoja. Whaat??!! Yleensä menkkani tulevat kellolleen samaan aikaan, jopa ennenkuin niiden kuuluisi alkaa. Eivät ne koskaan tulleet myöhässä, vaikka sitä usein olinkin toivonut löydettyäni Henkan.

Päässäni alkavat ajatukset vilisemään, mutta päätän keskittyä tulevaan päivään ja lasten tapaamiseen. Meikkaan, laitan hiukset, syön ja lähden matkaan. Istuessani odottamassa junani saapumista laitan viestiä miehelleni, kerron ettei nyt innostuisi liikaa, mutta menkkani ovat päivän myöhässä. Laitan viestiä myös lähihoitajaystävälleni, joka kehottaa mua hakemaan raskaustestin.

Päätän marssia kauppaan ja ostaa testin. Kun pääsin junan vessaan tekemään testin, sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Sormet täristen katson tikkua, johon on jo saman tien ilmestynyt selkeästi kaksi viivaa. Siis mitä ihmettä??!! Lääkärihän oli sanonut edellisen raskauden jälkeen etten voisi enää saada lapsia, ja nyt katsoin kahta viivaa. Menen paniikkionnellisuuskuplaan ja soitan miehelleni: " Olen raskaana, sinusta tulee isä!" mieheni häkeltyy ja niin olemme vain hetken hiljaa, se oli ihanaa.

Olimme silloin olleet mieheni kanssa yhdessä kolme vuotta ja nyt meidän rakkautemme kruunataan yhteisellä lapsella. Toki kaikenlaista voisi sattua, mutta sillä hetkellä olin viidellä viikolla raskaana ja olin onnellinen.

VIIKOT 6-11

Opiskelin vielä leipuri-kondiittoriksi ja aluksi olinkin koulussa energinen, mutta tästä kaikesta onnellisuusshokista johtuen vatsani reagoi. Mulle tuli niin kauhea ripuli, että oli pakko jäädä saikulle.

Viikolla 7 mulle tuli ihan jäätävä väsymys, tuntui etten millään herää missään vaiheessa päivää. Välillä alavatsassa oli vihlaisukipuja, mutta olimme kuitenkin todella onnellisia Henkan kanssa tulevasta lapsesta, tuleville sisaruksille en vielä kertonut.

Seitsemännen raskausviikon alussa sikiö on neljän viikon ikäinen. C-kirjaimen muotoisen alkion yhdessä päässä on pää ja toisessa häntä. Pään molemmille puolille alkaa kehittyä pienet ympyräiset muodot -silmät! Myös korvat alkavat muodostua.

Kahdeksannella viikolla väsymys jatkui, se oli ihan mieletöntä. Vatsakin alkoi kasvamaan, vaatteet alkoivat kiristämään ja kävin ostamassa ensimmäiset äitiysvaatteeni. Näin unta tulevasta vauvasta, hänellä oli vaaleansiniset vaatteet ja hän oli todella suloisen näköinen.

Mielialan vaihtelut olivat välillä jopa koomisia. Seitsemännellä viikolla mun ja Henkan puhelut menivät suunnilleen aina niin, että nipotin jostakin, sitten olin hakemassa eroa ja sitten itkin. Sillä viikolla taisin uhata Henkkaa 3kertaa erolla:(

Kymmenennellä viikolla hankin vauva J:lle ekat bodyt. Toisessa luki I LOVE DADDY ja toisessa LOVE DADDY, hankin vauva J:lle myös parit housut. Sain 3 viikon sairasloman. Nimi vauva J johtuu siitä, kun sisaruksensakin alkavat J-kirjaimella.

Kymmenen viikon alussa alkio on seitsemän viikon ikäinen, ja se tekee ensimmäiset, refleksinomaiset liikkeet.

Yhdestoista viikko ei väsymyksen osalta eronnut yhtään edellisistä viikoista, olin siihen jo niin kyllästynyt etten jaksanut valittaa siitä enää. 19.1.2021 näin masuasukin ekaa kertaa<3 Tällä viikolla oli eka äitiysneuvolalääkäri, kaikki oli hyvin. Rautaa täytyy alkaa syömään uudelleen.

VIIKOT 12-17

Ummetus on todella ärsyttävää! Välillä joudun istumaan tosi kauan pöntöllä ja huutaa. Tuntuu, että huutaminen ja äänteleminen auttaa  jotenkin paremmin ponnistamaan kakan ulos. Öitäni en edelleenkään saa nukuttua, sitten uutena vaivana on tullut närästys.

13 viikolla oli ensimmäinen kunnon ultra, jännitti todella paljon. Sieltä saatiin aluksi huonoja uutisia, epäiltiin vauvalla olevan Downin-sydrooma. Se oli kova isku meille, mutta sen jännityksen ja kaiken läpikäyminen vahvisti jälleen parisuhdettamme.

14 viikolla oli aika NIPT-tutkimukseen. En uskonut, että vauvamme olisi sairas, yksi arvo oli kohonnut, joten oli kuitenkin hyvä tarkistaa asia. Hiukan kuitenkin jännitti ja pelotti, olin jo aikojen alussa päättänyt, etten kuitenkaan koskaan missään tilanteessa tulisi tekemään aborttia.

Downin sydrooman riski oli 1:200, normaalirajana pidetään 1:250.

16 viikolla saimme tietää,että odotamme tervettä poikaa. Tunsin ajoittain pientä kuplintaa, eli ensimmäisiä liikkeitä, jotka vahvistuivat päivä päivältä. Olimme onnemme kukkuloilla, elokuussa saisimme pienen ihanan prinssimme <3

Viikolla 17 päätimme, että pojasta tulee Jimi. Kävimme hakemassa tavaroita Jimille HOPE- yhdistykseltä yhdessä tukihenkilöni kanssa. Löysimme paljon ihania ja tarpeellisia tavaroita, esimerkiksi vaunut, sitteri, pinnasängyn patja.

VIIKOT 18-22

Ihmeellisiä raskausoireita: Heräsin viime yönä  ihan järkyttävään pahoinvointikohtaukseen, joka kesti noin tunnin-puoltoista. Sitten sain nukahdetuksi ja nukuinki ennätykselliset 4tuntia putkeen.

Viikolla 19 saimme isinkin lähemmäksi meitä, kun hän aloitti R-kuntoutuksen ja pystyi siten olemaan enemmän mukana raskauden kulussa. jimi potki ihanasti päivittäin ja uskoin hänen olevan herkkis.<3

Viikolla 20 iskä pääsi näkemään prinssimme vatsassa ensimmäisen kerran, Jimi tykkäsi potkia mua selkään ja kylkiin <3 Raskausoireista tuntuu, että väsymys palaa takaisin.

Sen kyllä huomaa kun vauva kasvaa huimaa vauhtia. Välillä on todella tukala olo ja tuntuu, että vatsa kasvaa ihan mielettömästi, eikä mikään asento ole hyvä. On toki ihanaa, että vauva kasvaa <3

Viikolla 22 vauvalla ja iskällä oli ihana hetki. Iskä kuunteli prinssimme liikkeitä vatsani läpi ja keskusteli hänen kanssaan. Kun vauva kuuli iskän äänen, hän potkaisi vastaukseksi. Rakastamme prinssiämme niiiiiin paljon <3

VIIKOT 23-28

Neuvolassa kaikki hyvin. Isi kuuli ensimmäistä kertaa Jimin sydänäänet ja liikutuksesta hänen silmänsä meinasivat alkaa hikoilemaan<3 Jimi liikkui vilkkaasti, eikä vieläkään tukkää dopplerista :)

23 raskausviikon alussa sikiö on 20 viikkoa vanha. Kulmakarvat ja hiukset tulevat yhä selvemmin esille, ja sikiö liikuttelee silmiään useammin. Nämä silmänliikkeet voi nähdä ultraäänessä. Hento untuvakarvoitus peittää koko kehon, eniten sitä on pään ympärillä, kaulassa ja kasvoissa.

Jalat alkavat lähestyä lopullista pituuttaan suhteessa kehoon. Sekä käsien että jalkojen lihakset voimistuvat, jolloin myös liikkeet tuntuvat voimakkaampina.Samanaikaisesti jatkuu luurangon rustojen kehittyminen luiksi.

Jos lapsesi syntyisi tällä viikolla, se olisi pikkukeskonen, ja sillä olisi vastassaan monia haasteita, sillä sen sisäelimet eivät vielä ole riittävän kehittyneet ulkomaailmaan. Pienimmät pikkukeskoset ovat syntyneet tällä viikolla ja selvinneet. Suomessa syntyy vuosittain noin 400 pikkukeskosta- luku on maailman alhaisimpia.

Kun kohtu kasvaa, vatsan iho venyy. Joskus ihonalaiseen kerrokseen syntyy repeämiä.

Ne potkut! Olet ehkä tuntenut ne jo jonkin aikaa, mutta nyt ei enää ole epäilyksen sijaa. Vauva liikkuu- ja useita kertoja päivässä! Pieni vallaton napero, joka elää omaa elämäänsä sinun sisälläsi, antaa jatkuvasti todisteita olemassaolostaan. Sikiön liikkeet välittyvät kohdun seinämän läpi herkkiin vatsaseinämän hermoihisi. Se, tunnetko potkut vai et, riippuu siitä, missä asennossa lapsi on, missä istukka sijaitsee, mikä suunta potkuilla on ja kuinka voimakkaita potkut ovat.

Sikiön potkut tulevat todennäköisesti olemaan olennainen osa päivääsi tästä eteenpäin- sekä hyvässä että pahassa. Jos sikiö ei potki, huolestut. Jos se potkii yhtenään, väsyt siihen ja toivot, että se rauhoittuisi hieman.

Jos lapsesi on kasvot kääntyneenä selkärankaasi kohti ja potkii, et tunne lyhyttä terävää tönäisyä samalla tavalla kuin jos se potkisi vatsaasi kohti.

Viikolla 24 sain ensimmäiset kunnon harjoitussupistukset, ne kestivät monta tuntia. Soitin äitiyspolin päivystykseen ja sain ohjeeksi panadoli, lämmin suihku ja lämpötyyny. Niillä oireet helpottivatkin.

24 viikon alussa sikiö on 21 viikkoa vanha. Kovat äänet saattavat saada sen säpsähtämään ja potkaisemaan kohdun seinämää- huomaat sen kyllä! Oven pamahdus, koiran haukahdus, porakoneen jyrähdys tai vaikkapa imurointi- mikä tahansa riittävän kova ääni saattaa nyt säikäyttää kohdussa kelluttelevan sikiösi niin, että palkkiona on napakka potku.

Toisaalta potkut ovat hyvä merkki- ne kertovat, että kaikki on kuten pitääkin. Ehkä silti voit jättää moottorisahan heiluttelun muille ja keskittyä rauhallisempiin tehtäviin?

Viikko 25 meni jotenkin todella nopeasti ohi, eikä yhtään masukuvaakaan tullut otettua :( Jimi kasvaa ja kehittyy kuitenkin todella nopeasti ja on ihanaa tuntea hänen liikkeitään.

Viikolla 26 harjoitussupistuksia tuli parina päivänä. Koko viikko oli todella kiireinen, joten se oli varmasti syy niihin. Huomaan, että ihoa kyllä kutittaa aika ajoin, mutta säännöllinen rasvaus auttaa.

Viikon 26 alussa sikiö on 23 viikkoa vanha. Silmäripset ilmestyvät luomiin tällä viikolla, ja silmät alkavat pian räpytellä kohdun pimeydessä.

Viikolla 27 saimme ihanan asunnon. Vuokranantaja sanoi, että hänen sydämensä oli sulattanut tieto siitä, että odotan vauvaa. Joten täytyykö tämä nyt ottaa niin, että Jimi valitsi meille tuon kodin? :) <3

Viikon 27 alussa sikiö on 24 viikkoa vanha. Aivopoimut aivojen pinnalla alkavat kehittyä asteittain. Erityisesti näkemiseen ja kuulemiseen liittyvät aivoalueet aktivoituvat usein. Sikiö myös alkaa reagoida kohdun ulkopuolelta tulevaan valoon- mitä isommaksi sikiö kasvaa ja mitä tiukemmalle vatsa kohdun ympärillä pingottuu, sitä enemmän valoa kohtuun siivilöityy.

Hengittäminen on koko raskausajan ollut hankalaa ja nyt viikolla 28 vielä enemmän, kun kohtu on kasvanut niin isoksi. Olen asiasta sanonut neuvolassa ja ensi viikolla mulla on lääkäri mm. ko asian takia.

28 viikon alussa sikiö on 25 viikkoa vanha. Nyt alkaa kolmas raskauskolmannes. Tällä viikolla sikiö alkaa availla silmiään, ja sen uni- ja valverytmi alkaa muuttua yhä selkeämmäksi. Olet ehkä huomannut, että sikiöllä on nyt selvempi unirytmi- aktiiviset ja rauhalliset jaksot osuvat suurin piirtein samoihin aikoihin joka päivä.

Jatka sikiölle laulamista. Äänet vääristyvät jonkin verran lapsivedessä, mutta sikiön kuulo on nyt parempi kuin aikaisemmin. Se tunnistaa tutut melodiat synnyttyään!

Kasvun myötä sikiön ihon alle kertyy lisää rasvakudosta, ja sikiöstä tulee vähemmän ryppyinen ja läpikuultava.

VIIKOT 29-34

29 viikolla ultrassa oli kaikki hyvin. Ultra oli ihana hetki, kun iskä näki Jimin ekaa kertaa :) Isi kuvas puhelimen videolla, kun äiti makasi tutkittavana.

Viikon 29 alussa sikiö on 26 viikkoa vanha. Sikiö osaa jo paremmin avata ja sulkea silmiään tietoisesti sekä imeä ja niellä. Sikiö tekee säännöllisiä hengitysharjoituksia lapsiveden ympäröimänä.

30 viikolla kuuntelemme paljon musiikkia. oikeastaan koko ajan musiikki soi taustalla ja välillä tuntuu kuin rummuttaisit rytmikkäästi masussa aivan kuin sinulla olisi jo nyt rytmitajua ja liikkeesi ovat voimistuneet.

Viikolla 31 kävimme tapaamassa Jimin isosisaruksia. Kumpikin odottaa jo kovasti, että pääsisivät viettämään aikaa tulevan pikkuveljen kanssa. He ovat innoissaan tulevasta veljestä, kuten myös me vanhemmat odotamme kovasti Jimin syntymää.

Jimin sisarukset ovat kumpikin syntyneet leikkauksella, joten viikolla 32 kävimme  juttelemassa lääkärin kanssa synnytysasioista ja lupa alatiesynnytykseen tuli.

Viikolla 33 suoritin voimavarakeskeisen vertaisvalmentajan opintoja, mutta huomasin olossani muutoksia. En enää jaksanut olla kärsivällinen, vaan ajatukseni olivat jo hyvin kiinni vauvan kasvatuksessa. Kävimme hakemassa isin ja mun tukihenkilön kanssa tulevalta kummitädiltä tavaroita uuteen kotiimme, saimme mukaamme myös ihanan vanhan ajan kehdon. Kehdosta on ehdottomasti tullut olohuoneemme kohokohta ja olenkin jo hieman keinutellut kehtoa, kuvitellen siihen maailman suloisimman vauvan :)

Viikolla 34 tapasin ystäväni ja kävimme myös loikoilemassa hiukan rannalla, toki mun ylösnousuni tässä vaiheessa on hiukan hankalaa. Viltillä en siis pystynyt ottamaan aurinkoa, mutta onneksi siellä oli kuitenkin penkki jolla pystyimme istumaan. Kesähelteet ovat ihan kivoja silloin kun ei ole raskaana, 30asteen helteet raskaana ja näillä viikoilla tuottavat hiukan tuskaa.

VIIKKO 35

Isompien lasten osalta on lastensuojeluasiakkuus ja sieltä tulee myös kerran kuussa perhetyötä, perhetyöntekijä soittaa mulle kerran kuussa skype-puhelun ja käymme siinä läpi lapsiin liittyviä asioita.

Viikolla 36 jaksoin vielä lähteä isompien lasten kanssa Power Parkiin, helteestä huolimatta. Varsinkin poikani kanssa olen aikoinaan käynyt paljon eri huvittelupaikoissa. Nyt oli kuitenkin kulunut useampi vuosi, etten ollut päässyt heidän kanssaan mihinkään. Reissu sujui hyvin.

Viikolla 37 oli loppuraskauden lääkäri. Mulle oli nöyryyttävää, kun vastassa olikin mieslääkäri naislääkärin sijaan. Olen pariin kertaan käynyt raskauden aikana nauvolalääkärillä ja aina on naislääkäri ottanut vastaan.

Henkan sukulaiset odottavat myös todella paljon Jimin syntymää, kaikki myös toivovat synnytyksen sujuvan halutulla tavalla. Toivoisin todella, että jimi syntyisi alakautta.

"38 viikon alussa sikiö on 35 viikkoa vanha. Tästä eteenpäin lapsesi kehityksessä tapahtuu enää vain hienosäätöä. Sikiö jatkaa pulskistumistaan ja on pian valmis syntymään. Tästä raskausviikosta eteenpäin syntyneitä lapsia pidetään täysiaikaisina.

 Nämä viimeiset viikot sikiö kasvaa aiempaa hitaammin, pojat hieman nopeammin kuin tytöt. Ihoa peittävä " lapsenkina" on häviämässä, mutta pieni osa siitä jää vauvan iholle ja auttaa synnytyksessä: öljymäinen voidekerros helpottaa sikiön kulkua synnytyskanavan läpi ja suojaa vauvan ihoa myös syntymän jälkeen."


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita